"Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin"

Syvälle sisälle sattuu niin pirusti :'( Itkisinki jos itku tulis.

Olen vain taas vaihteeksi kärtynnyt koko päivän, mitä muutakaan tekisin kun en uskalla puhua asiasta?

Minuun sattuu ne kuvat, vaikka hän tietää etten tykkää siitä ja se tuntuu pahalta niin hän ei tee asialle mitään. Välillä myös tuntuu että hän ihan tahallaan ruokkis tätä minun paskaa oloa siis muutenkin ku kuvilla.

Miksi en voisi vain olla välittämättä niistä? Miksi minulla on niin paska itsetunto? Niin, aina vaan miksi ja miksi.

Miksi kaikesta pitää aina tapella? Miksi en uskalla sanoa? Ja jos sanon miksi minun pitää kuunnellla sitä möykkää eli miksi sanoisin kun se ei johda yhtään vitun mihinkään?

Mitä siten kun sattuu tarpeeksi? Mihin turvaudun? Viiltelyyn niinkö joskus? Mitä jos minuun sattuu joskus niin paljon ettei oo muuta vaihtoehtoa? Miksi siitäkin suututaan? Mitä vittua mie välitän vaikka joku suuttuiski.. Haistakoot kaikki siinä vaiheessa vitun..

Olen väsynyt muttei uni tule. Haluaisin vain päivästä toiseen nukkua että tämä menisi ohi.

"Onko parempi antaa olla, kuin yrittää ottaa
kiinni kaikista niistä kuvista, jotka ohitse virtaa?Ne parantaa mut nälkää kasvattaa"

Alkuajoista vilisee kuvia, missä olen iloinen ja voin hyvin. Kaikki oli hyvin, ei tietoakaan tämmösestä. Ehkä minun pitäisi unohtaa ne vaikka joskus saan niistä voimaa ja hyvää mieltä?

On meillä tietenkin hyviäkin aikoja ja sen vuoksi jaksaa yrittää kaikkensa että menisi hyvin eikä olisi riitoja.

"Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien miinakentälle"

"Asiat on jo menneet
Yli sen kipupisteen
Jonka jälkeen alkaa niin arvaamaton alue