...Sitten tuli mitään sanomaton olo, mikään ei tunnu miltään, ei tee mieli tehdä ees mitään..

Aamusta olin iloinen, vaihdettiin ukkoni kanssa järjestys kämppään ja katteltiin sarjaa. Sitten ei tehnyt mieli sanoa mitään, kuunnella mitään musiikkia jne. Ukko lähti kavereittensa tykönä käymään ja jäin yksin kämpille, omaan rauhaani. Siltikkään mielessä ei pyöri mitään. Tämän kirjottaminenki on helvetin hankalaa kun ei tiedä mitä pitäisi kertoa tai purkaa jos se helpottais vähän.

Mistä tämäki taas yhtäkkiä tuli? Tapitan vain yhteen kohtaan.. En ymmärrä.

Lääkekki vaihtuu siis Lamotrigin kun mulla on välillä pupillit toosi isot ja välillä tulee epätodellinen olo. Se ei ole kiva, meinaa mennä aina paniikkiin kun se tulee mutta joskus se ei tunnu miltään, on vain huvittavaa kattoa itteä peilistä.. Saa nähä sitten mitkä lääkkeet tulee tilalle ja miten ne sopii mulle. En kestä jos alkaa kauhea lääkeralli ja mikään ei ole hyvä.

Oikeastaan on ihan mukava olla hiljaa ja kuunnella pihalta tulevaa linnun laulua ja näppäimien ääniä. On mukavako on yksin niin ei tarvi puhua mitään eikä tarvi keskittyä johonki juttuun mitä joku selittää. Kissatkin nukkuu :)

Ehkä minun vain pitää osata nauttia näistä oloista eikä kokea niitä uhkaavana koska tiedän että ne menee kyllä poiskin.  Mitä pelottavaa tässäkin nyt muka on? Jos ei tee mieli puhua niin sitten ei tee, minkä helvetti sille voi? Ehkäpä tämä tekee hyvääkin..Ainaki toivon niin.

Hyvää illanjatkoa! :)